Siirry sisältöön

Juhani Haavisto nimitetty Yhteishankintayksikkö Velora Oy:n hankintajohtajaksi

Juhani Haavisto on nimitetty Yhteishankintayksikkö Velora Oy:n hankintajohtajaksi 1.11.2025 alkaen. Haavisto kuuluu Veloran johtoryhmään ja vastaa roolissaan Veloran hankintatoimesta ja sen kehittämisestä. Hän siirtyy Veloraan Tieran hankintajuristin tehtävästä, jossa hän on viimeisen 6,5 vuoden ajan vastannut Tieran hankintatoimesta ja kilpailutuksista.

Juhani Haavistolla yli 20 vuoden kokemus julkisista hankinnoista valtio- ja yliopistosektorilta, sekä kuntien ja hyvinvointialueiden osalta Tieran ajalta. Pitkän uransa aikana hän on ollut niin operatiivisessa roolissa tekemässä yksittäisiä kilpailutuksia kuin myös kehittämässä organisaationsa hankintatoimea ja -kategorioita.

”Juhanilla on laaja-alaisesti näkemystä niin kilpailutusten suunnitteluun ja läpivientiin kuin hankintatoimen strategiseen johtamiseen. Hänen osaamisensa täydentää erinomaisesti Veloran nykyistä asiantuntijajoukkoa”, sanoo Veloran toimitusjohtaja Tuure Marku.

”Siirtyminen Tieralta Veloralle on luonteva ja ajanhetkeen sopiva ratkaisu itselleni. On erittäin hienoa päästä rakentamaan Veloralle hankintojen toimintamalleja ja käytäntöjä”, kertoo Juhani Haavisto, Veloran hankintajohtaja.

Yhteishankintayksikkö Velora Oy on vuoden 2025 alussa toimintansa aloittanut uuden ajan yhteishankintayksikkö, joka tukee asiakkaitaan hankintojen kaikissa vaiheissa. Velora kuuluu Tiera-konserniin.

Lisätietoja: 
Tuure Marku
Toimitusjohtaja, Yhteishankintayksikkö Velora Oy
+358 40 183 8315
tuure.marku@velora.fi